Jasminin 3. SM-osakilpailu
19.07.2011 | 10:34
Kisaviikko alkoi keskiviikkoaamuna jolloin lähdin varhain kotoa kohti Kemoraa. Laittelimme päivän porukalla leiriä pystyyn ja illalla ajoimme muutaman tunnin. Pyörään tehdyt muutokset alustassa tuntuivat oikeilta ja pienen hienosäädön jälkeen pystyin ajamaan torstain ja perjantain treenit samoilla säädöillä, mikä oli erittäin hyvä asia sillä nyt pystyin keskittymään ajamiseen paremmin. Vauhti kehittyi ihan hyvää tahtia viikonloppua kohden ja ainoa mikä minua hieman hidasti oli flunssa jonka jostain syystä sain juuri viikonlopuksi! Hellettäkin oli vaivaiset 30 astetta joten vaati aika monta pulloa vissyä jotta jaksoi ajaa.. No, perjantai illaksi tulikin sitten ihan kunnolla vettä ja meinasi teltatkin lähteä lentoon.. taisi siellä Tornio roadracing teamillä vähän lähteäkin, onneksi selvisivät suht pienillä vaurioilla! Melkoinen myrsky se nimittäin oli..
Lauantain ensimmäisessä aika-ajossa ajoin hyvin lähelle omaa viimevuotista ennätystäni joka on 1.10.9, nyt ajoin 1.11.2.. Rengasvalinta oli oikea sille helteelle ja vaikka iltapäiväksi oli luvattu sadetta ei sitä onneksi tullutkaan ja pääsimme ajamaan vielä toisen aika-ajon kuivalla. Harmikseni aika-ajo keskeytettiin ja en ehtinyt parantamaan aikaani. Hieman tästä jäi hampaankoloon ja onneksi seuraavan päivän warm-upiin yhdistettiin vielä yksi lyhyt aika-ajo.
Sunnuntaina lämpötila laski aika reippaasti, nimittäin alle 20 asteeseen. Arvoin hieman rengasvalinnan kanssa ja lähdin eri renkaalla aika-ajoon kuin lauantaina. Hieman liukkaalta se tuntui enkä saanut aikaani parannettua ja jouduin tyytymään lähtöruutuuni jonka lauantain aika-ajoissa olin saanut. Odotukset kisaan senkun kasvoivat ja olin jo lähes päättänyt että aion ajaa maaliin 10 parhaan joukossa.. No, lähtövalojen sammuessa menetin pari sijaa ja osan sain noustua takaisin, mutta vaikka suunnitelmani oli ollut lähteä parin edellä olleen nopeamman kuskin perään ja tätä kautta toivoin pysyväni sen porukan perässä, jäin väärään väliin ajamaan ja näin ollen ajoin kisan sijalla 14. Taululta näin eron taakse olevan erittäin pieni ja eteenkään ero ei ollut suuri mutta en päässyt riittävän lähelle mahdollisissa ohituspaikoissa jotta olisin pystynyt nousemaan.. No, sain kuitenkin pidettyä kilpakumppanin takanani ja 20 kierroksen kisa puolikuntoisena verotti, tyytyväinen olen kuitenkin siihen että ajoin tasaisia kierroksia ihan ok kierrosaikoja ja jopa kirin hieman loppua kohti.. pystyin myös pitämään ajon puhtaana ja keskittymään loppuun saakka vaikka voimat tuli käytettyä ihan 100%!
Ruutulipun jälkeen kurkkasin ensimmäisen kerran taakseni ja tuttu punavalkoinen Honda siellä näkyi olevan, Ville sai jälleen kerran nimittäin katsella meikäläisen kisan siis ihan aitiopaikalta
Viikonloppu oli kokonaisuudessaan hyvä ja tiimilleni tuli kaksi kultamitalia nimittäin Valter ajoi 125cc voittoon sekä Erno Kostamo omassa luokassani voittoon! Tiimipäällikköni Anssi Saarijärvi ajoi B600 luokassa myös mitaleille tullessaan kolmanneksi.
Itselläni oli rima taas niin korkealla että valehtelisin jos sanoisin että olin tyytyväinen 14. sijaan. (SM-sijoitukseni oli 13.) Tavoitteenani kun oli aika-ajossa 1.10 alkuinen aika ja maaliin 10 parhaan joukossa.. No, kaipa tuo kisavietti ja halu kehittyä vie eteenpäin ja aion tehdä jatkossakin niin paljon töitä kuin tarvitsee jotta pääsen kisaamaan vielä paremmista sijoituksista!!
Iso kiitos taustajoukoille, pyörä toimi loistavasti, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi ja kaikki sujui hienosti..
Seuraava kisa 23.-24.7 Alastaron moottoriradalla!
















