In English Suomeksi

MM-OSAKILPAILU MAGNY COURSISSA TAKANA

04.10.2011 | 08:13

Pauli Pekkanen # 70

Lauantain ajojen jälkeen tehtiin muutoksia alustaan ja korjattiin ulosajon aiheuttamat vahingot. Sunnuntaiaamun warm upissa ilmeni joitain teknisiä ogelmia ja Pauli ajoi sisään kesken lämmittelyn. Kisassa Pauli sai hienon lähdön ja ajoi kymmenen parhaan joukossa. Kisan alkupuolella kilpakumppani ajoi Paulin kylkeen niin, että hän ajautui leveäksi ja joutui tekemään radan sivussa ylimääräisen silmukan päästäkseen takaisin kilpaan. Ajo jatkui, mutta yhteenajossa pakoputki sai ilmeisesti osumaa ja lämpöjen noustessa lopulta halkesi. Pauli joutui keskeyttämään kisan ennen maaliviivaa. Parhaimmillaan aika-ajoissa Pauli oli 20 parhaan joukossa. Ensimmäiseksi MM-osakilpailuksi tulokset olivat ihan realistiset ja kokemus opettaa mahdollisia tulevia kisoja varten.

Valter Patronen # 76

European Junior Cupin kisan alkaessa Valterilla oli takana yksi 30 minuutin treeni ja aika-ajo 250 cc Kawasakilla. Hän aloitti kisan toiseksi viimeisestä ruudusta ja oli upean ajon aikana parhaimmillaan neljäntenä. Hän ajoi maaliin viidentenä sarjan järjestäjien ihmetellessä “huuli pyöreänä” pojan ajoa. Valter paransi joka ajokerralla ja kilpailussa tapahtui huikea nousu. Alunperin 10 kierroksen kisa lyhennettiin yhdeksään kierrokseen, mikä oli harmi Valterin kannalta, koska hänellä olisi ollut mahdollisuudet podium sijoitukseen pidemmässä kisassa. Tulos oli kuitenkin loistava kuljettajan aikaisemmalla kokemuksella. Sarjan voittaja oli Australialainen kuljettaja ja yksi sarjan kuljettajista kisaa Valterin kanssa ensi viikonloppuna GP 125-luokassa Englannissa Brands Hatchin radalla.

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, taustatyöntekijöille ja apujoukoille, jotka olivat mukana mahdollistamassa tätä kilpailua.