777 RR Motorsportille SM-kultaa ja pronssia
29.08.2011 | 13:33
Ratamoottoripyöräilyn Suomen mestaruuskauden päätöskilpailu käytiin Virtasalmella, Motoparkin moottoriradalla 27.-28.8. 777 RR Motorsport-tallissa GP 125-luokassa kilpaileva naantalilainen Valter Patronen johti Suomen mestaruuspistetiliä 15 pisteellä ennen Motoparkin osakilpailua. Viimeiseen osakilpailuun lähdettiin maltillisesti SM-voittoa vaalien ja turhia riskejä ottamatta. Lajin luonteen mukaan, joitakin haasteita oli vielä ennen viimeistä kisalähtöä, mutta ensimmäistä kauttaan 125-kuutioisen, täysin kilpakäyttöön rakennetun Derbin kanssa työskentelevä mekaanikko Elias Kortesalmi selvisi tiimin kanssa hienosti näistäkin haasteista. Patronen ajoi järkevästi ja päättäväisesti kisan loppuun sijoittuen neljänneksi ja varmistaen SM-voiton 12 pisteellä. Toiseksi sijoittui Mika Vainikka ja kolmanneksi Eemeli Lahti.
Superstock 600-luokassa ensimmäistä kauttaan ajava Erno Kostamo päätti kautensa SM-pronssiin. Potentiaalisen kuljettajan sijoitukset kauden aikana ovat olleet aina kolmen parhaan joukossa. Kuljettajaa ja hänen mekaanikkojaan ei ole pysäyttäneet kauden aikana tulleet pari keskeyttämistä ja yksi loukkaantuminen, mutta ne ovat syöneet joitakin SM-pisteitä. Viimeisessä osakilpailussa Kostamo sijoittui vahvasti toiseksi. Kilpailun voittaja oli Saksan mestaruussarjassa ajava Tatu Lauslehto. SM-pronssi on hieno alku Kostamon uralle 600-kuutioisten parissa. Kuljettajan voiton nälkää ei kuitenkaan täysin tyydyttänyt kolmas sija, kun mahdollisuudet voittoonkin olivat käsillä.
777 RR Motorsportin kausi jatkuu vielä ulkomailla. Valter Patronen ajaa 3.-4.9. Ruotsissa, Karlskogassa Scandinavian Open sarjan viimeisessä osakilpailussa. Hän on tällä hetkellä Pohjoismaiden mestaruussarjassa kolmantena ja viimeisestä osakilpailusta lähdetään hakemaan ainakin pronssista pokaalia. Kauden lopuksi Patrosen ja Kostamon kanssa lähdetään testaamaan Englantiin, jonka jälkeen tehdään suunnitelmat ensi kauden suhteen.
Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja tukijoille kauden mahdollistamisesta!












