Alastaron SM- / Scandinavian Open 12.6.2011
13.06.2011 | 11:04
Sunnuntaipäivä alkoi yhtä helteisenä kuin lauantaikin. Aamupäivällä ajettiin aika-ajot ja puolen päivän jälkeen kisattiin SM- ja Scandinavian Open pisteistä. Alastarosta tuli kaksi kultasijoitusta ja yksi hopea.
SM-Superstock 600: Erno Kostamo # 72, Perttu Korpela # 71, Jasmin Sarjos # 77
Sunnuntain aika-ajoissa Erno Kostamo ajoi nopeimman ajan. Perttu Korpela paransi lauantain aika-ajoista kymmenen sijaa ollen viidenneksi nopein. Jasmin Sarjos oli 21. Erno sai kisassa heikon lähdön, mutta taisteli kisan loppupuolella toisesta ja kolmannesta sijasta. Kova kilpailu päättyi Ernon osalta kaatumiseen hieman ennen maaliviivaa. SM-pistetilanteessa Erno on toisena yhdeksän pisteen erolla Marko Aarnioon. Perttu oli kisassa yhdeksäs ja on SM- pistetilanteessa tällä hetkellä jaetulla yhdeksännellä sijalla. Jasmin Sarjos paransi aika-ajosijoitustaan kolme pykälää ollen 18:sta kisan päätteeksi.
GP 125: Valter Patronen #76
Viikonlopun ilonaihe oli Valter Patrosen menestys. Kalusto on nyt sillä tasolla kun sen kuuluukin ja Valterin ajo kulki Alastaron radalla hienosti. Sunnuntain aika-ajoissa Valter oli jälleen nopein ja sama vauhti jatkui myöhemmin kisassa. Valterin saavutti siis Alastarossa kaksi kultasijoitusta. Hän johtaa SM-pistetiliä 12:sta pisteellä.
Supersport Suomi Cup: Anssi Saarijärvi # 75, Saku Erikkilä # 74
Lauantain kisassa tapahtuneen ulosajon vuoksi Saku Erikkilä ei osallistunut sunnuntain ajoihin ollenkaan. Anssi Saarijärvi ajoi sunnuntain aika-ajoissa viidenneksi nopeimman ajan. Iltapäivän kisassa lähtö ei onnistunut ja Anssi putosi 11:sta. Viimeistä kierrosta ajettaessa Anssi oli jo kahdeksas, mutta sitten teknisten ongelmien vuoksi hän joutui keskeyttämään.












